Nainen ja pyörä yksin Iranissa

Kerro kaverille!

Millaista on matkustaa yksin naisena pyörämatkalla Iranissa? Kun lähdin pyöräilemään kesällä 2015 Tampereelta kohti Intiaa, mielessäni oli kaksi maata, jotka kiinnostivat minua enemmän kuin muut: Iran ja Pakistan. Lopulta päädyin pyöräilemään yksin naisena Thaimaasta Suomeen. Pakistaniin asti en ikinä päässyt, mutta Iran on maa, jota en koskaan unohda.

Mikä sai minut alun perin kiinnostumaan Iranista? Suomen media ei anna maasta kovin positiivista kuvaa, ja harva ystävä suositteli sinne matkaamista. Iran on kuitenkin maantieteellisesti valtava maa, jonka rajojen sisälle mahtuu hyvin monenlaista ympäristöä, kulttuuria ja elämäntyyliä.

Se on yksi Lähi-idän vakaimmista maista: terrorismia, ellei valtiollista terrorismia paikallisia ihmisiä kohtaan lasketa, ei juuri ole. Persia, jo pelkkänä sanana, on kiehtonut minua aina. Lisäksi Iran nousee monen pyöräilijän tarinoissa yhdeksi parhaista pyöräilymaista. Halusin nähdä, miten todellisuus poikkeaa Suomen valtamedian antamasta kuvasta. Tässä yksin matkailevan naisen kokemuksia pyöräilymatkalta Iranissa.

Naisella hijab päässä Iranissa

Keski-Aasiassa tapasin monia pyöräilijöitä, jotka olivat tulossa Iranista ja pyöräilemässä kohti Aasiaa. Muutamaa pariskuntaa lukuun ottamatta kaikki heistä olivat miehiä. He kaikki ylistivät Irania ja iranilaisten ystävällisyyttä. Naispyöräilijät muistuttivat minua siitä, että Iranissa naisilla on pukukoodi: naisten on käytettävä hijabia, eli löysiä vaatteita, jotka peittävät nilkat, ranteet ja hiukset. Tämä sääntö pätee myös pyöräilevään matkalaiseen.

Polkiessani Turkmenistanista kohti Irania vedin huivia kireämmälle päähän ja mietin, miten ihmeessä muistaisin käyttää sitä jatkuvasti? Huivia kun tulisi käyttää aina ulkona liikkuessa, ja tilanteesta riippuen myös paikallisten luona. Oma teltta jäisi näin ainoaksi huivivapaaksi alueekseni. Toisaalta elokuu on Iranissa keskikesä, mikä tarkoittaa yli 40 asteen lämpötiloja pohjoisessa. Aavikolla lämpötilat kipuavat tuolloin yli 60 asteen. Näissä lukemissa löysät ja pitkät vaatteet ovat joka tapauksessa parhaat, joten hijab sinänsä ei haitannut minua.

Saapuminen Iraniin

Kun saavuin Iraniin, olin matkannut pyöräni kanssa jo vuoden ja pari kuukautta. Olin ylittänyt monta rajaa, mutta Turkmenistanin ja Iranin rajanylityksessä sitä huomaa polkevansa aivan uuteen maailmaan. Ääneni oli kadonnut Turkmenistanin hiekka-aavikolle, joten aivan ensimmäiseksi iranilainen lääkäri antoi minulle rajalla antibiootit. Sen jälkeen rajavartijat soittivat lähimmän kaupungin hotelliin, jossa saisin nukkua ilmaiseksi, sillä jonkun tutun tutun veli omisti kyseisen hotellin. Yksi rajavartijoista tuli kanssani vaihtamaan rahaa, jottei minua huijattaisi. Loput työntekijät toivottivat minut tervetulleeksi Iraniin ja muistuttivat olemaan hyvin varovainen, sillä pyörällä yksin matkaava nainen saattaisi olla helppo uhri miehille.

Rajalla ketään ei näyttänyt kiinnostavan laukuissani roikkuvat eri uskontojen symbolit, joita ihmiset olivat niihin matkani varrella ripustaneet. Minut saatettiin hotelliin, minulle ostettiin ruokaa ja puhelimeni prepaid-liittymä ladattiin täyteen. Hotellissa laukkuni kannettiin huoneeseeni, ja minulle tuotiin teetä ja ruokaa. Uupuneena romahdin sänkyyni ja mietin, miten ystävällinen vastaanotto oli maassa, jonka maine on niin huono! Samantapainen ylenpalttinen ystävällisyys jatkui koko Iranissa oloni ajan.

Ulkomaisena naisena Iranissa – poliisin tarkan silmän alla

Ensimmäisten pyöräilypäivien aikana en ollut uskoa Iranin valtavaa liikennettä. Joka ainoa ohi ajanut auto tööttäsi minulle tervehtiäkseen, ja matkustajan puoleisesta ikkunasta roikkui aina hymyilevä ihminen vilkuttaen ja huutaen: ”Welcome to Iran!”. Vähitellen intensiiviseen huomioon tottui, ja myös kiivaasta liikenteestä tuli arkipäiväinen asia.

Kun matkalla Iranin pyhimpään kaupunkiin Mashadiin yritin ottaa pienempiä teitä, poliisi saapui aina palauttamaan minut suuremmille teille ja kertoi, etten naisena saanut polkea yksin pienemmillä teillä, koska se ei ollut turvallista. Tämä toistui jatkuvasti, ja monesti mietin, miten ihmeessä poliisi onnistui aina löytämään minut? (Mashadissa näkee tavallista enemmän tsadoriin pukeutuneita naisia kävelemässä kadulla. Tsador tarkoittaa farsiksi telttaa ja juuri sitä suuri musta kangas, johon osa naisista verhoutui, mielestäni muistutti.)

Kokemuksia Iranista – ylenpalttisen vieraanvaraisuuden maa

Pyörämatkailun luonteeseen kuuluu se, että aamulla herätessä ei ikinä tiedä, minne illalla päätyy nukkumaan. Iranissa nukuin yleensä paikallisten kodeissa, moskeijoissa ja tietapaturmayksiköiden pihoilla. Naisena yksin Iranissa saa joka päivä uskomattoman määrän kutsuja ihmisten koteihin, mutta en koskaan onnistunut telttailemaan vapaasti haluamassani paikassa. Poliisi löysi minut joka ikinen kerta ja pakotti vaihtamaan paikkaa turvallisuussyistä. Kun olen jakanut kokemuksia muiden Iranissa yksin pyöräilleiden naisten kanssa, he ovat kertoneet samanlaisista ongelmista. Osa heistä on tosin onnistunut telttailemaan ilman, että heitä on herätetty keskellä yötä ja pakotettu siirtymään ”turvallisempaan” paikkaan.

Iranissa minun ei tarvinnut koskaan pyöräillä nälkäisenä. Joka päivä paikalliset pysäyttivät minut ja tarjosivat leipää, ostivat lounaita tai toivat minulle hedelmiä ja pähkinöitä. Avokätisiä ihmisiä oli Iranissa ehdottomasti enemmän kuin missään muualla koko matkani aikana. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana en ymmärtänyt valuuttakurssista mitään, sillä en tarvinnut penniäkään rahaa. Lähtiessäni en edelleenkään tiennyt, kuinka paljon leipä maksaa.

Seksuaalista ahdistelua Iranissa

Vaikka valtaosa ihmisistä halusi auttaa minua ja mahdollistaa minulle turvallisen matkan, osa miehistä käytti asemaansa väärin. Vuonna 1978 Iranissa oli maansisäinen vallankumous, joka mullisti koko maan. Muun muassa naisen asema yhteiskunnassa huononi, mikä näkyy edelleen katukuvassa. Tällä hetkellä nainen ei lain mukaan saa esimerkiksi ajaa polkupyörää. Toisaalta Iranissa näin ensimmäisen kerran kuukausiin todella monta tyylikkäästi pukeutunutta ja meikattua naista auton ratissa.

Ensimmäisten Iranissa viettämieni päivien aikana olin hyvin hämmentynyt omien ennakkokäsitysteni ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Yhtäältä ihmiset olivat ylenpalttisen ystävällisiä, toisaalta Iranissa yksin pyöräilevä nainen nähdään helposti provokatiivisena henkilönä. Tämä ilmeni intensiivisenä seksuaalisena ahdisteluna. Toki olin kokenut seksismiä eri muodoissa aiemminkin matkani varrella, mutta Iranissa naispyöräilijöihin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on valitettavasti hyvin yleistä ja minun kohdallani lähes jokapäiväistä. Vertaistukea hakeakseni kirjoitin naisille, joiden tiesin polkeneen Iranissa yksin. He kertoivat samanlaisista tilanteista kuin ne, joita itse jouduin päivittäin kokemaan. Ei ollut mitenkään erikoista, että skootteri ajoi viereeni ja takana istuva mies alkoi kopeloida minua. Aivan liian usein nämä skootterit myös palasivat toistamaan rötöksensä.

Sääntöjä ja niiden rikkomista Iranissa

Iranissa on valtavasti sääntöjä siitä, miten miesten ja naisten tulee käyttäytyä toisiaan kohtaan julkisilla paikoilla. Miehet eivät periaatteessa saa katsoa tuntematonta naista silmiin tai sanoa käsipäivää, eivätkä miehet ja naiset myöskään saa pitää toisiaan kädestä. Silti etenkin vanhemmat miehet, jotka ovat eläneet ennen vallankumouksen mukanaan tuomia sääntöjä, kättelivät minua auliisti. Ei myöskään ollut lainkaan epätavallista, että ajauduin poliittisiin keskusteluihin yli 50-vuotiaiden miesten kanssa.

Käyttäytymiseen littyviä sääntöjä vartioi Iranissa niitä varten kehitetty siveyspoliisi. Säännöt ovat kuitenkin oman kokemukseni mukaan nimellisiä, sillä niitä rikotaan sekä tahallisesti että tahattomasti päivittäin. Teheranissa näkee jopa nuoria pariskuntia kävelemässä käsi kädessä. Juuri Teheranin ja muiden suurkaupunkien alueelta löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy sääntöjä, mutta kuten kaikkialla maailmassa, muutoksen tekeminen on hidasta.

Huivi Iranissa vai ei?

Omalla kohdallani säännöt ja seksuaalisen ahdistelun määrä vaikuttivat siihen, kenen kanssa kommunikoin. Käsitys siitä, että iranilaiset naiset viettävät aikansa neljän seinän sisällä, ei pidä paikkaansa. Lähes jokainen nainen Iranissa on saanut yliopistokoulutuksen, ja he ovat hyvin näkyvä ja kuuluva osa Iranin katukuvaa. Päivittäiset keskustelut iranilaisten naisten kanssa olivat minulle matkani mielenkiintoisimpia kokemuksia.

Minulta kysyttiin usein, mitä olin mieltä huivin käytöstä Iranissa. Kun kysyin samaa paikallisilta naisilta, he usein vastasivat, että he eivät pitäneet siitä. Monien mielestä pään peittävän huivin käytössä ei olisi mitään vikaa, jos se olisi vapaaehtoista. Toiset vastasivat, että he jatkaisivat huivin käyttöä, vaikka se ei olisi pakollista.

Naisten hiljainen ja jatkuva taistelu miesvaltaista yhteiskuntaa vastaan on näkyvissä lähes kaikkialla. Varsinkin Teheranissa näkee naisia, joiden huivit roikkuvat hyvinkin kaukana takaraivolla.  Osa naisista jopa pyysi minua polkemaan ilman huivia, koska olen turisti enkä joutuisi siitä ongelmiin.

Kiitos, kun olit vieraanamme

Ihmiset kutsuivat minut päivittäin kotiinsa yöpymään. Muslimikulttuurissa vieras on lahja jumalalta, ja häntä myös kohdellaan sen mukaisesti. Usein astuessani iranilaiseen kotiin perhe kertoi minulle, että voin ottaa huivin pois päästäni. Joissain perheissä naiset myös vaihtoivat t-paidat päälleen ja totesivat, että kotonaan he voivat pukeutua miten haluavat, sillä valtion lait eivät ulotu yksityiselämään asti.

Toiset perheistä olivat uskonnollisempia, jolloin käytin huivia myös sisätiloissa. Oli perhe liberaali tai ei, jokainen perheenjäsen halusi keskustella kanssani, mutta paikkani oli aina naisten kanssa. Lähtiessäni perheet aina kiittivät minua siitä, että olin ollut heidän vieraanaan. Suomalaisena sitä helposti ajattelee, että minunhan pitäisi kiittää heitä siitä, että olin heidän vieraanaan ja söin heidän ruokiaan, eikä päinvastoin.

Yksin naisena Iranissa

Poikkeuksetta ihmiset, joiden kanssa juttelin sekä kodeissa että kotien ulkopuolella, ja joista suurin osa oli naisia, ihmettelivät, miten nainen voi matkustaa yksin. Miksi minulla ei ole perhettä tai miestä matkassa? Kuka polkee pyörääni, kun väsyn? Kuka pitää minusta huolen? Eikö maailma ole paha naiselle, joka matkaa yksin? Mitä mieltä olen Iranista?

Keskustelut alkoivat yleensä tavanomaisena keskusteluna, mutta naiset peittivät nopeasti kädellään suunsa kertoessaan henkilökohtaisia näkemyksiään naisen elämästä Iranissa. Usein keskustelut etenivät poliittisesti niin herkille alueille, että naiset näkivät parhaakseen kutsua minut kotiinsa keskustelemaan suurissakin naispiireissä esimerkiksi naisen asemasta Iranissa ja Suomessa.

Kokemuksia Iranista – Ristiriitojen maa

Olin alun perin suunnitellut viettäväni Iranissa kaksi kuukautta, mutta kuukauden jälkeen päätin poistua maasta. Matkapyöräily mahdollistaa ennennäkemättömän vapauden, kun matkaaja voi itse päättää vapaasti sekä tiensä että nukkumapaikkansa. Iranissa minulta kuitenkin vietiin tämä oikeus. Ensimmäistä kertaa elämässäni oikeuksia, jotka mielestäni kuuluivat minulle, poljettiin. Matkaajana katsoo maailmaa haluamattaan oman kulttuurinsa läpi, ja suomalaisena naisena on hankalaa hyväksyä olevansa toisarvoinen ihminen vain sukupuolensa takia. Vaikka Iran oli pyöräilymatkani yksi haastavimmista maista, oli se samalla myös yksi antoisimmista.

Kysymykseen siitä, pidänkö Iranista pyöräilymaana, ei ole helppo vastata. Paikalliset ihmiset ovat äärettömän ystävällisiä, ja ihmisistä, kulttuurista, arkkitehtuurista ja luonnosta kiinnostuneelle matkaajalle Iran on täydellinen kohde. Missään muualla ihmiset eivät ole ottaneet minua niin avoimesti vastaan kertoen elämiensä haasteista ja hyvistä puolista. Missään muussa matkaamassani maassa naispyöräilijöiden ja miespyöräilijöiden kokemukset eivät eroa toisistaan yhtä paljon kuin Iranissa. Kuunnellessani miesten tarinoita mietin usein, olimmeko oikeasti pyöräilemässä samassa maassa?

---

 

Teksti ja kuvat: Lotta Eriksson

Lotta Eriksson pyöräili yksin 1,5 vuotta, kesäkuulta 2015 joulukuuhun 2016. Ensimmäinen matka suuntautui Tampereelta Istanbuliin, toinen Thaimaasta Suomeen.

 

Kerro kaverille!